Vähän yli 2 viikkoahan siihen meni että jonkun taudin onnistuin hommaamaan itselleni täältä. Pari päivää on menny niin huonossa hapessa kuumeessa, ettei oo voinu ees miettii täältä hostellista liikkumista. Tänään onneks semisti parempi olo ja pääsin vähän jaloittelemaankin entisen Saigonin kaduilla. Ensiksi nyt kuitenkin parista vikasta päivästä Phnom Penhissä ja siitä lähdöstä tänne.

 

Turistiurpot Tonle Sapin rannalla ja Nellin uudet kaverit

Toisiksi viimesenä päivänä (17.1) PP:ssä käytiin katsomassa paikat, jotka todellakin vetivät mielemme mustiksi: Tuol Slengin Security Prison 21 (eli S-21) ja Killing Fields. Tuol Sleng on siis entinen koulu, joka Punakhmerien vallan alla muutettiin vankien kidutus- ja kuulustelukeskukseksi. Pihalla oli vihreää nurmikkoa, lasten leikkikenttiä, telineitä ja näitä ympäröi kolme isoa koulurakennusta. Otimme kierrokselle oman oppaan, koska olimme kuulleet paikasta saavan paljon enemmän irti näin. Juuri mitään opaskylttejä ei paikassa ollut.

Ensimmäisen talon luokkahuoneet oli muutettu kidutushuoneiksi. Keskellä huonetta teräksinen sänky ja vieressä kanisteri kusta ja ammuslaatikko paskaa varten. Jos kidutettava ei pystynyt paskomaan/kusemaan, oli rangaistuksena lisää raippaa, sähköä, happoa yms. Kaikki paska ja kusi tyhjennettiin ulkona oleviin isoihin sammioihin, joihin sitten ”kuulusteltavaa” dipattiin, jos hän ei vastannut oikein kysymyksiin (eli valehtelemaan olevansa vakooja tai jotain muuta).

Ensimmaisen rakennuksen kidutushuone

Kuva kidutetusta ensimmaisen rakennuksen seinalla

Entiset lasten keinut, joihin kidutettava nostettiin kasista ja jaloista sidottuna ja pudotettiin maahan. Alla saavit, jotka taytettiin paskalla ja kusella.

Toinen rakennus oli täynnä kuvia uhreista, kidutusvälineistä ja itse kidutuksesta. Opas osasi kertoa lähes jokaisesta kuvasta jonkin tarinan ja taustoja. Eniten jäi mieleen mies, joka oli ammatiltaan maalari ja kun hänet vangittiin hänen taitojaan haluttiin hyödyntää ja hänen käskettiin maalata Pol Potin muotokuva. Kaveri kuitenkin jätti aina tarkoituksella kaikki maalauksensa kesken ja itseasiassa selvisi hengissä Tuol Slengistä Punakhmeri- vallan kaaduttua. Miehen maalauksia hänen kokemuksistaan oli esillä ympäri taloja ja ne olivat oikeastaan ehkä vielä pahempia, kun oikeat kuvat. Mieleenpainuvin oli kuva, missä kaksi sotilasta seisovat joen rannalla ja toinen heittää huutavan vauvan ilmaan josta toinen yrittää ampua sitä nauraen. Hyi saatana!

Kuvia vangeista. Joillakin oli kaulassa oleva numerokyltti kiinnitetty rautakoukulla suoraan ihoon.

Kolmannessa rakennuksessa oli yksittäisiä, helvetin pieniä vankisellejä, sekä isoja luokkahuoneita, missä vangit makasivat vieri, vieressä jalat kiinnitettyinä lattiaan. Koko paikkaan toi karuutta vielä kaiken lisäksi se, että veriroiskeita ei ole pyyhitty pois, vaan katoissa, lattioissa, seinillä on kuivunutta verta vieläkin. Paikka oli hyvin, hyvin masentava ja karmiva. Vielä oli kuitenkin jäljellä Killing Fields, jonne vangit Tuol Slengistä vietiin.

Killing Fields sijaitsee noin 15km päässä kaupungin keskustasta ja päristeltiinkin sinne tuktukilla.
Kuski jäi varjoon venailemaan kun marssittiin sisään. KF oli siis ”extermination camp”, jonne tuotiin pari kertaa viikossa kuorma-auton lavallinen vankeja, joista suurin osa marssitettiin suoraan kuopan reunalle ja hakattiin bambukepeillä kuoliaaksi (luodit olivat liian kalliita tuhlattavaksi). Mestoilta on kaivettu melkein 9000 ruumista ylös joukkohaudoista. Ei voi muuta ku ihmetellä, kuinka sairas ihmismieli voi olla!

...

Joka tapauksessa helvetin hyvä että käytiin ja toivottavasti jokainen, joka Kambodzassa käy (suosittelen, ehdottomasti!), menee myös katsomaan osan sen paikan synkkää historiaa näissä mestoissa.

Ja sitten takaisin lähipäiviin:
Vene lähti kuljettamaan meitä Kambodzasta kohti Vietnamin rajaa sunnuntaina klo.12:00. Veneessä oli reippaasti tilaa oikoa ja lepäillä ja matka taittuikin rattoisasti maisemia ihaillen rajalle asti, jossa rinkat ja reput läpivalaistiin ja pienen odottelun ja passintarkastuksen jälkeen meidät toivotettiin tervetulleiksi Vietnamiin. Vene jätti meidät kaupunkiin nimeltä Chau Doc, josta oli vielä n.270km HCMC:n. Siinä sitten nopealla päässälaskulla mietittiin ”no 270km.. menee varmaa reilu 3h max.”...yeah, right. Ehkä Suomessa, mutta ei täällä. Noustiin hikiseen minibussiin, joka pakkautui täyteen paikallisia ja ennen ku kerettiin kissaa sanoa (tai oikeastaan vettä ostaa) niin bussi lähti jo liikkeelle ja seuraava pysähdys tuli olemaan seuraavan kerran n. 5h päässä. Helvetin hyvä, että sitä ei vielä silloin tiennyt. Tosiaan matka kesti yhteensä vähän reilu 5½tuntia ja oltiin mestoilla joskus 23:00 jälkeen illalla. Nestevajareissa, mulla pakki aivan sekasin ja nouseva kuume teki ainakin mun hermoista entisiä. Asiaa ei myöskään yhtään auttanut se, että varaamamme hostelli oli bookattu täyteen ja näin ollen meidät käännytettiin hyvin tylysti ovella pois. Oltiin vielä soitettu aikasemmin päivällä että ei kai haittaa että tulemme näin ja näin myöhään? ”ei mitään ongelmaa”. Onneks Martti ja Nelli oli viel selväjärkisiä ja mä pysyttelin vaan taka-alalla.

Kokeiltiin viel parista guestiksestä kysellä, mutta melkei kaikki oli täynnä. Sitte tultiin tähä Hotel 97:n aulaan ja saatiin ilmeisesti näitten viimenen huone. 6$/yö/hlö. Hyvä diili ja pääsin vessan kautta nukkumaan.
Eilinen menikin sitten kuumeessa täristessä X-asennossa sängyllä, kun noi mun matkakumppanit roudas mulle ruokaa ja vettä. Illal olo vähän helpotti ja pystyin jopa nukkumaan koko yön.

Reippaat venematkaajat

Chau Docin ranta-asuntoja

Pari virkean nakosta matkaajaa... huomatkaa ubersiisti istuinnoja sangys

Tänää käytiin kattomassa Vietnamin sotamuseoo ja oli kyl sekin hyvin karu. Olin vielä vähän pihalla kun siellä helteessä olin tarponut puolikuntoisena. Paljon sotakuvia ja jenkkien sotavehkeitä. Säväyttävin oli lasikaappi, missä oli 2 lasipurkkia, joissa oli molemmissa Agent Orangesta mutatoituneet sikiöt... siis oikeat sikiöt. Meinasin oksentaa. Päätin tänään että ens kerralla tutustutaan johonkin iloiseen asiaan näissä maissa. Vaikkapa vesipuistoon!

Onneks heti kun oon saanut itteni kuosiin, niin jatketaan matkaa täältä kaupungin hektisyydestä rannikolle päin, Nha Thrangiin.